Wednesday, January 03, 2007

Jatkosodan alku


"En juurikaan kunnioita Pohjoismaita. Valtaantulostani lähtien Norjan, Ruotsin ja Suomen sanomalehdet ovat kilpailleet minun lokaamisessani... Minulla ei todellakaan ole mitään syytä tuntea ystävyyttä maita kohtaan, joiden lehdistö on kohdellut minua niin epäkunnioittavasti. Saksa sentään auttoi vuonna 1918 Von der Goltzin joukoilla Suomea vaikeassa tilanteessa, joten minusta meillä on oikeus odottaa suurempaa kiitollisuutta ja huomaavaisuutta mitä meille on osoitettu."
- Hitler Sven Hedinille 16.10.1939


Talvisota

Saksa ja Neuvostoliitto olivat allekirjoittaneet
hyökkäämättömyyssopimuksen 23.8.1939. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa nämä totalitariset diktatuurit jakoivat Euroopan keskenään etupiireihin. Suomen ja Baltian Saksa oli antanut siinä Neuvostoliitolle, Puola oli jaettu kahtia.

Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939. Kun Puola romahti syksyllä 1939, kysyi Mannerheim: " Kenen vuoro on Seuraavaksi tyydyttää näiden herrojen (Hitler ja Stalin) ruokahalua?"

Suomi sai kutsun saapua Moskovaan neuvottelemaan konkreettisista kysymyksistä 5.10.1939.
Korkeat saksalaiset viranomaiset viestittivät, että Suomen tulisi taipua Neuvostoliiton vaatimuksiin. 13.10.1939 Suomen neuvotteluvaltuuskunnan johtaja J.K. Paasikivi torjui Neuvostoliiton vaatimukset siirtää rajaa 70km länteen, Hangon vuokraamisesta tukikohdaksi ja Suomenlahden saarien luovuttamisen Neuvostoliitolle.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. Suomi ei saanut apua mistään. Ruotsi suostui myymään aseita ja salli muutaman tuhannen vapaaehtoisen liittymisen Suomen armeijaan. Saksa esti Italian lähettämän avun kuljettamisen Saksan kautta ja ennen sotia Suomen Saksasta tilaamia aseita ei toimitettu perille. Ulkoministeri Tanner kysyi asiasta Saksan Helsingin lähettiläältä von Blucherilta ja tämäkin syytti suomalaisia kiittämättömyydestä 1918 avusta ja suomalaisten 'läpeensä epäystävällisestä' asenteesta Saksaa kohtaan. Koska Ranska ja Englanti olivat aikoneet lähettää Suomeen retkikunnan avustamaan Suomea sodassa, varoitti von Blucher Tanneria: "Saksa ei antaisi liittoutuneiden perustaa tukikohtiaan pohjoiseen ja niiden salliminen olisi sodan syy Saksalle".

Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin 12.3.1940. Suomalaisten oli luovutettava Karjalan kannas, toiseksi suurin kaupunkimme Viipuri, laatokan länsi- ja pohjoispuoliset alueet ja vuokrattava Hankoniemi tukikohdaksi 30 vuodeksi.

Talvisodan seuraukset olivat koko Skandinavialle vakavat. Brittien ja ranskalaisten interventiosuunnitelmat olivat saaneet Hitlerin kiinnostumaan pohjoisesta. Hitler olisi hyökännyt Neuvostoliittoon muutenkin, mutta talvisota sai hänet muuttamaan suunnitelmia ottaen niihin mukaan suomalaisetkin. Talvisodan vuoksi Hitler käski laatimaan suunnitelman hyökkäyksen Norjaan. Neuvostojoukkojen heikko alkumenestys talvisodassa sai Hitlerin uskomaan että puna-armeija oli helposti voitettavissa. Hitler ja Wehrmact aliarvioivatkin Neuvostoliiton taistelukyvyn kun hyökkäys Neuvostoliittoon, operaatio Barbarossa alkoi 22.6.1941.

Suomalaisten jatkosota - osa Barbarossaa

Hitlerin allekirjoittama johtajan
ohje numero 21 joulukuulta 1940 määritti suuntalinjat hyökkäyssuunnitelmalle Neuvostoliittoon, eli operaatio Barbarossalle. Ohjeessa määriteltiin Suomi yhdeksi todennäköiseksi liittolaiseksi.

Salzburgissa 25.5.1941, Helsingissä 2.-6.6.1941 ja Kielissä 6.6.1941 käydyissä neuvotteluissa Suomi ja Saksa sopivat konkreettisesta sotilaallisesta yhteistyöstä. Varsinaista kirjallista sopimusta ei tehty. Saksalaiset neuvottelijat paljastivat suomalaisille Barbarossa-suunnitelmasta ainoastaan Leningradin suunnan hyökkäyksen pääpiirteet. Näissä neuvotteluissa sovittiin suomalaisten liikekannallepanon ajankohdasta, saksalaisjoukkojen tulosta Pohjois-Suomeen ja Suomen armeijan päävoimien hyökkäyksen liittymisestä Saksan hyökkäykseen Neuvostoliiton Leningradin suunnalla. Saksalaisten toiminta-alueeksi sovittiin Oulun ja Oulujärven pohjoispuolinen alue, lisäksi suomalaiset suostuivat alistamaan saksalaisarmeijalle Pohjois-Suomen puolustamiseen suunnitellun sodanaikaisen armeijakunnan (III AK). Saksan Norjan armeijan ja Suomen Päämajan johdossa olevien joukkojen väliseksi vastuurajaksi sovittiin Oulu-Oulujärvi-Lentiira-Sorokka.


"Palattuaan Helsinkiin 28.5. Heinrichs esitteli lähetyskuntansa asian heti marsalkka Mannerheimille, jolloin myös puolustusministeri Walden oli läsnä. Nämä hyväksyivät suoritetut toimenpiteet. Myös presidentille Heinrichs kävi 29.5. itse kertomassa matkastaan. Pää- ja ulkoministerin informoiminen näyttää siis jääneen Rytin tehtäväksi.

Ehdotus, jonka Heinrichsin delegaatio toi Saksasta, oli itse asiassa selväpiirteinen pyyntö osallistumisesta hyökkäyssotaan. Todellista puolustussotamahdollisuutta, jossa saksalaiset joukoillaan vain auttaisivat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea puolustamaan omaa aluettaan, ei ollut edes sivuttu, saati että siitä olisi kirjallisia suunnitelmia kuten hyökkäyksestä. Yhteisen puolustautumisen voi ajatella olleen pois laskuista, sellaisesta yhteistyöstä Saksa ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut. Sen sijaan alunperin Suomelta ei vaadittu täysmittaista hyökkäyssotaa vastustajan alueelle, vaan tyydyttiin pienempiin uhrauksiin."

"Suomen ylin valtio- ja sotilasjohto oli joko-tai valintatilanteessa. Sen mahdollisia omia tarkoituksia ei kysytty, ainoastaan osallistumista offensiiviin tai siitä pois jäämistä."

(Jokipii, Jatkosodan synty s.313-314)


Saksalaiset eivät jääneet odottamaan Suomen johdon siunausta sotilasneuvottelujen tuloksille. Saksan Norjan-armeijan hyökkäysjoukkojen keskitykset Pohjois-Suomeen alkoivat sovitun mukaisesti kesäkuun alussa. Ensimmäiset Etelä-Norjasta ja Saksasta joukkoja kuljettaneet alukset saapuivat Pohjanlahden satamiin 7.6.1941

Sotilasneuvottelujen tulokset hyväksyttiin Suomessa 14.6.1941 tasavallan presidentin ja hallituksen kokouksessa. Suomi oli luvattu mukaan sotaan perustuslakia kiertäen, eduskunnalta kantaa kysymättä presidentin päätöksellä.

Haaveissa myös Suur-Suomi

Tulossa oleva sota herätteli paitsi toiveita talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamisesta niin se herätteli myös vanhoja haaveita Suur-Suomesta. Presidentti Ryti, alunperin Itä-Karjalan Suomeen liittämistä ajaneen edistyspuolueen jäsen, kiinnostui asiasta niin paljon, että pani alulle hankkeen jonka avulla olisi "tieteellisesti" pystytty todistamaan saksalaisille, että tulevassa sodassa vallattavat Itä-Karjala ja Kuola kuuluisivat Suomelle. Tämän tehtävän Ryti antoi maantieteen professori V. Auerille ja historijoitsija E. Jutikkaalle. Tehtävää antaessaan Ryti sanoi:
"Jos Saksa voittaa ja Neuvostoliitto häviää niin Itä-Karjala on meidän."

16.6 1941 kokoonnuttiin Kajaaniin suunnittelemaan Itä-Karjalan miehityshallintoa. Paikalle saapui heimotyössä mukana olleita suomalaisia ja Suomessa asuvia 'heimopakolaisia'. Järjestelyissä oli mukana myös pää- ja sisäministeri, Lapin maaherra Hilli, Siirtoveäen Huollon johtaja Urho Kekkonen. Vielä syksyllä 1941 sodan ollessa käynnissä tutkittiin syksyllä 1941 valtiojohdon tieten suomensukuisten kansojen sekä "juurettomien venäläisten" väestönsiirtomahdollisuuksia Itä-Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä. Suomi antoi myös Saksalle voimakkaita signaaleja siitä, että Kuolan niemimaa ja Itä-Karjala ovat osa Suomea. Asiaa perusteltiin sotilaallisilla, kulttuurisilla, väestöllisillä ja taloudellisilla syillä. (Björkman 1998)

Päämajan Itä-Karjalan hallintosuunnitelmissa on lisäksi maininta, että "Suomen tarkoitus on myös pitää Karjala hallussaan ja kehittää siitä valtakunnan tasavertainen osa ja vahva suojamuuri Venäjää vastaan". Väestö oli sen takia saatava puhdistetuksi vieraista, eli venäläisistä, aineksista. Päätös Itä-Karjalan sotilashallinnon yleisjärjestelyistä tehtiin 15.7.1941 (Suviniemi 1996, 25).

Pohjois-Suomen joukot kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin 15.6.1941 Seuraavana päivänä Saksan Norjan-armeijan Esikunta antoi kirjallisena suunnitteluohjeen myöhemmin aloitettavasta hyökkäyksestä itselleen edellisenä päivänä alistetulle Suomen Kolmannelle Armeijakunnalle (III AK).

""XXXVI AK:n päävoimien kuljetus Suomeen tapahtui kahtena merikuljetusoperaationa: BLAUFUCHS I (169.D, 20 000 miestä, Settinistä Ouluun) ja BLAUFUCHS II (XXXVI AKE ja esikuntajoukot, 10 600 miestä Oslosta Ouluun). Ensimmäiset laivat lähtivät 5.6., ja kuljetukset oli loppuun suoritettu 14. kesäkuuta. >>Nordin>> 8 000 miestä saapui Rovaniemelle 10. kesäkuuta. Nämä joukkosiirrot suoritettiin muka vaihto-operaatioina Pohjois-Norjaan; XXXVI AK oli saanut käskyn olla kääntymättä itään Oulu - Rovaniemi - Jäämerentie -linjalta ennen 18. kesäkuuta, mitä päivää kauemmaksi ei katsottu voitavan salata edessä olevaa hyökkäystä Venäjälle. Koska XXXVI AK:n liikkeitä näin rajoitettiin, sen olisi mahdotonta siirtyä Suomen itärajalle riittävän ajoissa, aloittaakseen hyökkäyksen 22.6., BARBAROSSA -päivänä. XXXVI AK:n vahvuus oli ilman suomalaisia joukkoja kaikkiaan 40 600 miestä. Armeijakunnalla oli alun perin muonavarastoja kolmea kuukautta varten, ampumatarvikkeita kahta tai kolmea kuukautta varten sekä polttoainetta kahta kuukautta varten. Huoltotarvikkeiden toimittamista Suomeen ja Norjaan hoiti Heimatstab Nord, joka sai kesäkuussa 1941 uuden nimen Übersee. Norjan puolustamista varten siellä oleva armeija jätti seitsemän divisioonaa organisoituna seuraavasti: LXX AK (kolme divisioonaa, esikunta Oslossa), XXXII AK (kaksi divisioonaa, esikunta Trondheimissa) sekä Vuoristoarmeijakunnan alue-esikunta, johtopaikkana Alta. Sillä oli myös 160 patteria rannikkotykistöä, 56 patteria laivaston rannikkotykejä, 6 poliisipataljoona, SS-rykmentti, 3 moottoroitua kk-pataljoonaa. Norjassa olevien joukkojen vahvuus oli noin 150 000 miestä. "
-Earl F. Ziemke, Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945,
s.194

"Lupa lentotoimintaan oli saatu Helsingin sotilasneuvotteluissa 03.06.-06.06. Neuvotteluissa luovutettiin lentokenttiä saksalaisten käyttöön. Suomalaiset toivoivat myös hartaasti vohollisen lentokenttien nopeaa hävittämistä hyökkäyksen alkaessa erityisesti suomenlahden eteläpuolella, jotta suomessa barbarossan alkaessa säästyttäisiin pommitusvahingoilta. Myös nevan ja stalinin kanavien miinoitusta toivottiin." - Jokipii s.321

Sovitun mukaisesti Kemijärven ja Helsingin lentokentät luovutettiin Saksan ilmavoimien käyttöön. Saksan laivaston kaksi miinalaivaryhmää (n.40 alusta) saapuivat Suomen aluevesille ja piiloutuivat saaristoon kesäkuun puolivälissä.


"Vastaavasti kuin Helsingin maa- ja ilmavoimaneuvottelujen 3.-6.6.1941 pöytäkirjat (joita vain saksalaiset itseään varten pitivät) käytännössä parisen viikkoa myöhemmin muodostivat näiden alojen tarkat toimintaohjeet, vaikka muodollisia sopimuksia valtioiden välillä ei ollutkaan, samanaikaiset Kielin pöytäkirjat tulivat sangen täsmällisesi meritoiminnan toteutuksen pohjaksi, vaikka nekään eivät saaneet sopimuksen juridista muotoa. Juuri tämän tahallisen epämääräisyyden takia Suomen ja Saksan välillä ei ollut muodollista liittoa, vaan eräänlainen koalitio. Suomalaisten taholta sitä ryhdyttiinkin kutsumaan asevelisuhteeksi."
(Jokipii, Jatkosodan synty, s. 330)

17.6.1941 Suomessa julistettiin yleinen liikekannallepano. Lento- ja it-joukoille ilmoitettiin 18.6.1941 että omissa koneissa on keltaiset siivenpäät ja keltainen vyö rungon ympärillä, mikä oli Saksan itärintaman tunnus lentokoneissa. Saksalaiset yhdysupseerit tutustuivat Malmin ja Utin lentokenttiin 18.6. Utin kenttä todettiin sorapinnan takia vähemmän sopivaksi saksalaisille. Malmin kenttä oli lyhyt ja sitä laajennettiin nopeasti, tieltä purettiin mm. 4 asuinrakennusta. 21.6.1941 hallitus määräsi 45 000 Neuvostoliiton rajoilla asunutta kansalaista evakuoitavaksi.

"Suomen jatkosota alkoi ilma-, miina- ja kaukopartiosotana jo ennen kuin Saksa hyökkäsi 22.6.1941 aamuyöllä Neuvostoliittoon. Saksalaiset suuntasivat 17.6. alkaen lentotiedustelunsa Rovaniemen ja Kemijärven kentiltä rajan taakse. Saksalaiset miinoitteet laskettiin yöllä 21.-22.6. Porkkalan - Tallinnan kapeikon länsipuolelle ja Hiidenmaan ja Öron väliselle merialueelle. Suomalaiset sukellusveneet miinoittivat aamulla Suursaaren, Kundan ja Loksan kolmion. Kun operaatio Barbarossa käynnistyi, saksalaiset koneet kävivät Itä-Preussista pudottamassa miinoja Kronstandtin edustalle ja Nevalle. Suomalainen kaukopartio lähetettiin lisäksi illalla 22.6. saksalaisten aloitteesta Stalinin kanavalle räjäyttämään sen sulkuja. "
(- Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnassa, sivu. 200)


Toiminta alkaa Illalla 21.6




" Barbarossaa edeltävänä iltana Saksan miinalaivasto lähti liikkeelle Suomen saaristosta ja laski yöllä vahinkoja kärsimättä Suomenlahden poikki kaksi mahtavaa miinasulkua. Porkkalasta käsin »Corbethan» (400 miinaa ja 700 raivausestettä) ja Korppoosta käsin »Apoldan» (590 miinaa ja 700 raivausestettä). Venäläiset tiedustelulentokoneet keksivät jälkimmäisen saattueen sen palatessa, ja noin klo.2.30 aamuyöstä, puoli tuntia ennen Barbarossan yleistä H-hetkeä. Itämerellä ammuttiin sodan ensimmäiset tykinlaukaukset. Kolmannen samanaikaisen miinoituksen suorittivat Korppoosta lähteneet saksalaiset moottoritorpedoveneet Viron suurten saarien välisissä salmissa. Suomalaisten suosiollisella avustuksella saksalaisten miinoitusylläkkö siis onnistui kaikkialla yli odotusten."
(Jokipii, Jatkosodan synty, s.648)


Lapissa Saksan vuoristoarmeijakunta (Vuor.AK:n 2.VuorD, 3.VuorD + huoltojoukot, 27500 miestä, Ziemke s.193) aloitti 22.6.1941 Petsamon miehittämisen (Operaatio Renntier) kello 02.30, puolta tuntia ennen Barbarossan H-hetkeä. Tarkoituksena oli taloudellisesti tärkeiden nikkelikaivosten miehittäminen ja niiden varmistaminen Neuvostoliiton hyökkäyksiä vastaan. (Nordberg, s.200)

Suomalaiset sukellusveneet osalistuivat Kielin laivastoneuvotteluissa 6.6.1941 sovitun mukaisesti tähän offensiiviin:



" Keskusteluissa tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että Suomenlahden poikki kulkevan miinasulun laskeminen kolmessa vaiheessa tuskin oli toteutettavissa heti sodan syttymisen jälkeen. Sitä vastoin menestystä lupasi yllättävä sulutus kaikissa kohdissa yhtä aikaa sodan syttymistä edeltävänä yönä. Saksalaisten suunitelmalle oli siten annettava etusija. Koska Suomen osanotto riippuisi myös poliittisesta tilanteesta ja voisi myöhästyä, Saksan oli suoritettava sulutukset. Voimaan jäi Saksan pyyntö Suomelle vaarannosten rakentamisesta sulkujen väliin."
(Jokipii, Jatkosodan synty, s.329)


Vesihiisi, Vetehinen ja Iki-Turso lähtivät Porvoon saariston tukikohdistaan illalla 21.6.1941 ja laskivat yön ja aamun aikana Viron rannikolle Kundanlahdelle miinoitukset. Neuvostoliittolaiset eivät havainneet suomalaisveneitä, niiden laskemiin miinoihin vaurioituivat latvialainen kuljetusalus Rasma (5.7.1941), hävittäjä Steregustsij (11.8.1941) ja kuljetusalus V. M. Molotov. 27.8.1941 niihin törmäsi ja upposi Sukellusvene Sts 301, elokuussa 1941 vaurioitui virolainen kuljetusalus Marija. >> Puolustusvoimat; miinasodankäyntiä 1941




"Viron manner sekä siellä olleet Puna-armeijan joukot merkitsivät saksalaisille vuoden 1941 kesähyökkäyksessä maavoimien sivustauhkaa, joka oli eliminoitava. Puna-armeijalle Viron pitäminen oli tärkeää siksi, että sieltä avautui suora, helppokulkuinen ja lyhyehkö hyökkäystie Leningradiin. On kuitenkin huomioitava, että Viron sotatoimien päämäärä oli tällä kertaa Saksalle merellinen: Itämeren punalaivaston tukikohtien valtaaminen. Kaikki tämä toi havainnollisesti esiin Baltian merkityksen myös Neuvostoliitolle Leningradin puolustuksen sotilaallisena etumaastona."
(Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, s.193)


Samaan aikaan suomalaisten ja saksalaisten offensiivisen miinoitusoperaation kanssa suomalaiset toteuttivat myös jo viikon valmistelemansa operaatio Kilpapurjehduksen, jossa demilitarisoitu Ahvenanmaa miehittettiin kahdella rykmentillä ja runsaalla tykistöllä. Saattueeseen kuului 23 laivaa, ja sitä suojasi koko rannikkolaivastomme pääosa. Tähän operaatio sai osakseen myös neuvostoliittolaisten ensimmäisen reagoinnin, mutta neuvostoliittolaisten niitä vastaan matkalla klo 6 suorittama lentopommitus jäi täysin tehottomaksi. Myös Neuvostoliiton Hangon tukikohdasta ammuttiin tykeillä kohti suomalaisasemia.

Merioperaatioihin kuului myös Kronstandtin edustan miinoittaminen lentokoneista käsin aamuyöstä 22.6.1941 Tätä ei voinut suorittaa suoraan saksalaisten omilta kentiltä Itä-Preussista käsin, koska koneiden lentosäde ei olisi riittänyt takaisin palaamiseen. Tämän vuoksi Suomi oli luovuttanut etelä-Suomesta Saksalle kenttiä käyttöön. Illalla 21.6.1941 lähtenyt pommitusrykmentti lensikin Itämerta pitkin Suomen alueelle ja Etelä-Suomen ylitse rajan yli Laatokan pohjoispuolelle, mistä ne suuntasivat etelään ja lähestyivät Kronstandtia idästä, mikä yllätti neustoliittolaiset niin että saksalaiset saivat rauhassa suorittaa miinojen pudotuksen. Miinansa pudotettuaan koneet lensivät Suomeen välilaskuun. Toinen saksalainen pommitusrykmentti teki samaan aikaan samanlaisen miinoituslennon, paitsi että se hyökkäsi suoraan Suomenlahdelta. Tällä pommitusrykmentillä oli oppaanaan Suomen ilmavoimien yhteysupseeri, joka ohjasi koneet hyökkäyksen suoritettuaan Suomen alueelle Uttiin välilaskuun.

Ilmavoimien Esikunta ilmoitti ilmavoimille ja ilmatorjunnalle 21.6.1941 klo 21.05: "Tuloportti mereltä Haminan ja Pellingin kohdalta ja lennot Uttiin"

Kotkan Ilmavalvonta-aluekeskuksen sotapäiväkirjassa on merkintä:
"21.6. klo 22.30 Omakoneviesti. Omia koneita saapuu sisään Vironlahden-Haminan ja Helsingin seudulta. (huom. suomalaisille koneille oli määrätty 17.6. Saksan itärintaman keltaiset tunnukset)
22.6. klo 2.15-3.50 N. 50 saksalaista konetta ylös Haminan-Kotkan välillä.
klo. 3.-3.50 Ilmoittivat vartiomiehet /1658) Kotkan Ivak:iin: 9/2 pohjoiseen. Tasoissa keltaiset merkit.
23.30 Omakoneviesti kuten edellä.
23.6. klo 0.00-2.00 Saksalaisten koneiden lentoja kuten edellä."
Kenttälentovarikko 1:n pääosa oli siirretty Utista Hollolaan ja Uttiin oli jäänyt vain pieni komennuskunta. Varikon sotapäiväkirjaan on merkitty tapahtumia sekä Hollolasta että Utista, josta kerrotaan:
" 21.6. Aamuyöllä saapui saksalaisia Uttiin ja myöhään illalla laskeutui ensimmäinen saksalainen pommituskone (FH-) kentälle.
22.6. Aamuyölllä n.klo 2.00 tienoilla alkoi saapua saksalaisia pommikoneita suuria määriä, ehkä siinä satakunta konetta laskeutuen Utin kentälle…. Varhain aamulla lähtivät saksalaiset koneet Utista sotaretkelleen."

JR5:n pataljoonien päiväkirjoissa 22.6.1941:
I/JR5:
"klo 2.15 lensi 18 omaa (saksalaista) pommikonetta Kivijärven parakkialueen yli lentosuunta itään. klo 2.25 Kapt.Laitinen ilmoitti n. 2 laivueen vahvuisen lentokoneosaston lentäneen LPK/5.Pr:n majoitusalueen yli kohti itää."

II/JR5:
"klo 2.34 Ilmahälytys Nuijamaalla.
klo 23.45 Ilmoitus "Miekan" keskuksesta. "Tornista ilmoitettiin, että kolme konetta näkyy ja suunta pohjois-koiliseen."

III/JR5:
klo 2.46 Pommituskonelaivueita liikkeellä lounais-koillissuunnassa useamman tuhannen metrin korkeudessa. Todettiin 17 konetta, mutta kansallisuus tuntematon. Huomiota kiinnitettiin pyrstöön, jota ei oltu nähty venäläisissä konemalleissa."

84.Kev.It.Jaoksen (Utissa) sotapäiväkirja:
"22.6. klo 2.00 Ylitti lentokentän useita 2-moottorisia saksalaisia lentokoneita lännestä itään.
klo. 3.15 Samat koneet palasivat idästä ja laskeutuivat kentälle saamaan polttoainetäydennystä.
klo 4.30 Jatkoivat koneet matkaansa länteen.
23.6. klo 3.00 Laskeutui kentälle 14 omaa (saksalaista) pommikonetta joista yksi laskeutuessaan kaatui. Yksi koneen miehistöön kuuluvista kuoli."

Neuvostoliiton päämarsalkka A.Novikov, joka oli sodan syttyessa Leningradin sotilaspiirin ilmavoimien komentaja, kertoo päiväkirjassaan, että 12 JU88-konetta miinoitti klo 4 Leningradiin johtavia laivaväyliä. Leningradin taivaalla käytiin ensimmäinen ilmataistelu ja 14 Me-109 konetta hyökkäsi lentokentän kimppuun Viipurin lähellä.

Leningradin laivaväylien miinoittamiseen saksalaiset eivät halunneet käyttää Utin soraista kenttää. Koneet lensivät Itä-Preussista Itämerta Saarenmaan ja Gotlannin välistä pohjoiseen ja edelleen Tallinnan ja Hangon välistä itään. Miinansa pudotettuaan koneet lensivät Uttiin, missä tankkasivat ja palasivat seuraavana päivänä lähtökentälleen, minne eivät olisi pystyneet palaamaan ilman välilaskua Utissa.

Presidentti Rytin päiväkirjan mukaan Molotov oli sanonut 23.6. klo 17.15 ministeri Hynniselle suomalaisten pommittaneen maasta ja ilmasta Hankoa. Hän arveli suomalaisten lentäjien olleen myös Leningradin yllä.

Kolmen päivän hämäys



"Saksalaisten ilmavoimien käyttäessä sekä 23.6. että 24.6. suomalaisia kenttiä Neuvostoliitto ryhtyi kostotoimenpiteisiin ja pommitti 25.6. useita paikkakuntia. 23.06. Luftflotte 1:nen suoritti uudelleen kronstadin sataman miinoituksen nousten tehtävään kouvolan lentokentältä. Myös 23.06.saksalaiset pommittivat leningradia utin kentältä ja menettävät yhden JU-88 koneen ilmatorjuntatulessa. 23.06. Malmilta stalinin kanavaa lähdössä olleet koneet peruvat lennon huonon sään takia. Kaksi konetta ehtii ilmaan ja ne pudottavat pomminsa hankoon. 22.06-25.06 saksalaiset pommittivat hankoa kolme erillistä kertaa. Saksan merivoimat ahdistelivat jatkuvasti 22.06.-25.06. Hangon meriliikennettä suomen alueelta, vaikka suomi oli vielä "puolueeton". -Anssi Vuorenmaa, Suomi Sodassa



Niin sanottu "kolmen päivän puolueettomuuden aika" 22.-25.6.1941 oli Suomen alueella vilkkaan toiminnan aikaa. 22.-24.6. Saksan hyökkäyksen jatkuessa myös Suomen ilmatilan käyttö pommituksiin jatkui. Saksalaiset pommikoneet ottivat pommikuorman Malmilta ja nousivat kohteenaan Vienanmeren kanavan sulut. Neljä konetta ehti nousta ennen kuin tuli tieto että idässä on huono sää. Varosyistä pommikoneet eivät saaneet laskeutua pommikuorman kanssa, joten koneiden käskettiin pudottaa pommit Hankoon, Täcktomin lentokentälle.

Lapissa käytiin täysimittaista ilmasotaa:




"Lapissa ennen Barbarossaa alkanut saksalaisten lentotoiminta yltyi huonosta säästä huolimatta heti 22.6. täysimittaiseksi ilmasodaksi. Jos pidettiin kiinni fiktiosta, että saksalaiset olivat siellä läpikulkumatkalla olevia vieraita, tuokin toiminta meni Suomen tiliin. Niinpä saksalaiset miinoittivat Polarnojea Murmanskin lähellä 23.6., seuraavana iltana jopa Murmanskinlahtea, ja 25.6. he pommittivat Muurmannin rataa ja Nivan lentokenttää. Myös lähitiedustelu, esim. Sallassa, oli vilkasta 23.6.-24.6. Suomen muodollisesti voimassa pitämät lentokiellot Lapissa eivat siis vähääkään häirinneet saksalaisia, jos niillä nyt oli muuta tarkoitustakaan kuin naamiointi. Antoihan Suomi oikeuden saksalaisten sikäläisiin lentoihin yöstä 24.-25.6. alkaen eli selvästi ennen kuin itse yhtyi sotaan. " (Jokipii,s.651)


Suomalaiset suorittivat lentotiedustelua rajojen yli tulevia hyökkäyksiä valmistellen. Ensimmäisen sotasaaliinsa Suomi sai 24.6. 1941 eli ennen sodan virallista aloitusta, kun tiedustelulennolla ollut MBR-2 lentovene sai moottorihäiriön ja se otettiin suomalaisten haltuun. Saksalaiset torpedoveneet hyökkäilivät neuvostoalusten kimppuun Suomen tukikohdistaan käsin.

Suomi julistautui puolueettomaksi heti Barbarossan alkaessa vaikka Hitler radiopuheessaan julisti Suomen olevan Saksan kanssa liitossa. Suomi vakuutti puolueettomuutta maailmalle Barbarossan alkuhetkestä seuraavan kolmen päivän aikana, jolloin omien joukkojen keskitys oli vielä kesken. Neuvostoliiton ilmavoimien hyökkäykset siirrettäviä joukkoja ja liikenteen solmukohtia vastaan olisivat voineet olla tuhoisia, joten diplomatia pelasi armeijalle aikaa saada joukot paikoilleen. Näiden kolmen päivän aikana kertynyt tiedustelutieto kertoi neuvostolittolaisille muusta kuin puolueettomasta Suomesta.

Neuvostoliiton vastaisku

Leningradin sotilaspiirin komentaja Novikov kertoo pyytäneensä ja saaneensa hyökkäysluvan Suomen alueelle "ryhtyäkseen voimakkaaseen vastatoimintaan". Maaleina olivat lentokoneet Suomen lentokentillä. Hyökkäykseen johdettiin Neuvostoliiton kaikkien armeijoiden, laivaston ja rintaman ilmavoimat, kaikkiaan 540 konetta. Ensimmäinen hyökkäys Suomeen tehtiin 25.6. kello 4. Mukana hyökkäyksessä oli 460 konetta, 236 pommikonetta ja 224 hävittäjää. Turkuun ja Turun lentokentille neuvostoliittolaiset hyökkäsivät ensimmäisen kerran 25.6. kello 6.10 arviolta 30-40 koneella. Hyökkäyksiä tuli saman päivän aikana vielä kolme. Siellä vaurioitui lentokentän hallintorakennus ja tuhoutui kaksi Artukaisen kartanon talousrakennusta, kentän lähellä ollut sauna paloi. Kenttä ei vaurioitunut. 26.päivä kiitotiehen tuli osumia, kenttäalueelle noin 50 pommia, yksi kaatunut kaksi haavoittunutta. Kaupungilla oli tulipaloja, taloja tuhoutui ja Turun linnakin sai osansa pommeista. Siviilit kokivat suurimmat tuhot Turussa - 114 kuoli ja noin 500 ihmistä haavoittui näissä sodan alun ilmahyökkäyksissä.

25.6.1941 neuvostoliittolaiset pommittivat myös Raumaa (ikkunavaurioita), Forssaa, Nokiaa ja Toijalaa. Myös Tikkurilaa pommitettiin, Puistolassa, Vessön Skavarböle, Porvoon Peippola ja Koskenkylä ja Loviisa. Malmi, jossa niitä neuvostoliittolaisten kohteita eli saksalaisia koneita olisi ollut, ei kärsinyt vaurioita. Muita pommituskohteita olivat Kymin Eskola, Inkeroinen, Lahti, Kotka, Kouvola, Luumäki, Taavetti, Virojoki, Heinola, Rovaniemi, Autti, Kelloselkä. Vuolingissa päin neuvostoliittolaiset pommittivat metsää, ja myöhemmin vielä siitä pommituksesta aiheutunutta metsäpaloa.

Sotilaallisesti Neuvostoliiton pommitukset 25.6. olivat täysi fiasko, mikä johtui huonosta maalien tiedustelusta ja koneiden ohjaajien ammattitaidottomuudesta. Henkilöstö- ja kalustotappioina Neuvostoliitto menetti näissä pommituksissa alas ammutuissa koneissa ja niiden miehistöissä enemmän kuin mitä he onnistuivat pommituksilllaan saamaan tuohoa ja tappiota aikaan suomalaisille ja saksalaisille. Neuvostoliiton koneista ammuttiin alas 26-27, suomalaisten konetappioksi kirjattiin kolme konetta, niistäkin kaksi torjuntataisteluissa, yhden menettämisen syyksi on merkitty lentoharjoitus.

Jatkosota oli syttynyt





"Pääministeri Rangell 25.6. eduskunnassa ja presidentti Ryti 26.6. yleisradiossa leimasivat ilmahyökkäykset avoimien kaupunkien pommituksiksi ja siviili-ihmisten surmaamiseksi. Se piti Turun, Heinolan ja Kotkan osalta epäilemättä paikkansa, mutta yleensä hyökkäykset kyllä kohdistuivat lentokentille, kuten Suomen ilmavoimien sisäiset tiedotukset sanoivat. Hyökkääjien tappiot olivat pelottavat. He menettivat 23 Suomen alueelle alas ammutussa, yleensä monihenkisessä koneessaan varmaankin enemmän ihmishenkiä kuin pommitetut kaupungit, joiden tappioita ei suhteellisen pienuutensa vuoksi koskaan laskettu julkisesti yhteen. Kokoavasti voi sanoa, että Barbarossan jälkeisessä jännittyneessä tilanteessa Neuvostoliitto menetti lopulta hermonsa ja iski ensiksi. Diplomaattisesti se hävisi tällä paljon enemmän kuin sotilaallisesti voitti. Kun sota Suomen kannalta alkoi muodollisesti samoin kuin talvisota, hallituksen oli helppo julistaa se »jatkosodaksi», jolla talvi-sodan puolustautumista jatkettiin." (Jokipii, s.652)

Neuvostoliiton 25.6 tekemillä ilmahyökkäyksillä ei ollut Suomen sotaan liittymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä. Ellei Neuvostoliitto olisi näitä ilmahyökkäyksiä tehnyt, Suomen johdolla olisi ollut vaikeuksia keksiä sopivia syitä liittymiselle sotaan Saksan rinnalla.

Miksi hyökättiin?

18 kuukautta talvisodan jälkeen Saksa ehdotti Suomelle uutta sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Katkera ja äärimmäisen vihamielisesti naapuriaan katsova Suomi suostui tajoukseen hyvityksestä. Miksei olisi suostunut? Tarjolla oli maailman mahtavimman sotilasmahdin tuki, menetettyjen alueiden ja yli 400.000 suomalaisen kodin takaisin saaminen ja mahdollisuus toteuttaa se suuri Suomi ja heimojen yhdistäminen joka oli itsenäistymisen yhteydessä jäänyt kesken. Mannerheim lupasi heinäkuussa 1941
miekantupikäskyssään lunastavansa Suomen ja Vienan karjalaisille jo 1918 antamansa lupauksen, ettei lepäisi ennen kuin Aunus ja Viena olisivat vapaat. "Ryssä" nähtiin meillä ikuisena vihollisena ja uhkana joka oli lyötävä. Tillaisuus tuli ja siihen tartuttiin. Saksan voittoon uskottiin. Ja omaan voittoon.

"Mannerheim katsoi julistuksensa noudattelevan valtiojohdon ajatuksia ja kuvastavan laajaakin mielipidettä. Tällainen päiväkäsky, jonka sanamuodosta oli luettavissa pyrkimys Suomen alueelliseen laajentamiseen, Suur-Suomeen, herätti huomiota - ja myös negatiivista huomiota - sekä Suomen poliittisissa piireissä että maailmalla. Hallitus katsoi julistuksen liian rohkeaksi ja pyrki diplomatian keinoin pehmentämään sen sävyä, vaikka se ei suoranaisesti sanoutunutkaan irti julistuksen sanomasta."
>>
http://www.mannerheim.fi/10_ylip/s_mtuppi.htm


Miksi Saksa sitten hyökkäsi?

Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels laski liikkeelle väitteen, jonka mukaan Neuvostoliitto oli hyökkäämässä Saksaa vastaan muutaman päivän päästä kesäkuun 22. päivän jälkeen vuonna 1941. Näin väittämällä hän väitti, että Saksan hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan 22. kesäkuuta 1941 klo 3.15 oli oikeutettu ehkäisysota. Tähän propagandaan uskotaan tietyissä revisionistisissa piireissä yhä.




"Pohtiessaan 31.7. Saksan mahdollisuuksia Hitler lausui: "kun (Englannilta) katoaa toivo Venäjästä, putoaa myös Amerikka pois, koska Venäjän häviämistä seuraa Japanin arvovallan tavaton nousu" - Toisin sanoen Hitler ajatteli strategiaansa jo tällöin koko maapallon mittakaavassa, suhteessa USA:han, jonka Eurooppaan tuloa hän pelkäsi. Samaa osoittavat tarjous Japanille osallistumisesta Venäjän retkeen 3.6.1941 sekä melkoiset suunnitelmat, mitä tehdään Venäjän nopean antautumisen jälkeen, hyökkäys Lähi-itään ym. "Barbarossa" ei siis ollut pelkkä korvikeratkaisu, vaikka se oli sitäkin. Yritystä voidaan tarkastella myös sopivana alkuna maailmanlaajuiseen
salamasotaan (Weltblitzkrieg). "

-Jokipii, Jatkosodoan synty, s. 131


Stalinilla oli varmasti omia maailmanvalloitussuunnitelmia. Kenelläpä diktaattorilla ei niitä olisi. On kuitenkin naivistinen näkemys uskoa Hitlerin vain "yrittäneen pelastaa" Eurooppaa bolsevismilta. Mihin Hitler olisi sen "pelastanut" muuhun kuin natsismiin? Siinä lyhyessä ajassa minkä natsit olivat Saksassa vallassa, he ehtivät suorittaa kansanmurhaa sellaiseen tahtiin ja sellaisella järjestelmällisellä teholla, että hirvittää ajatuskin siitä mihin he olisivat kyenneet jos natsi-Saksa olisi saanut elää yhtä kauan kuin Neuvostoliitto.

Ei Suomenkaan osa tässä Hitlerin uudessa Euroopassa kaksinen olisi ollut. Suomalaisia ei luettu
natsien rotuopissa herrakansaan kuuluviksi, osamme olisi ollut aivan toinen.


Lähteet ja lainaukset:

- C. Leonhard Lundin, Finland in the Second World Ear. (1957)
- Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941 (1967)
- Risto Pajari, Jatkosota ilmassa (1971)
- Antti Laine, Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941-1944. (1982)
- Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan (1986)
- Mauno Jokipii, Jatkosodan synty. Tutkimus Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940-1941. (1987)
- Suomi 85; Itsenäisyyden puolustajat -kirjasarja, Ari Rautio(toim.) (2002-2003)
- Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (2003)
- Markku Jokisipilä, Aseveljiä vai liittolaisia (2004)

- Anssi Vuorenmaa, Suomi Sodassa
- Earl F. Ziemke, Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945
- Histrory 20, The Era of Aggressors

2 comments:

HSa said...

Parhaimpia jos ei jopa paras tiivistelmä mitä olen jatkosodan alkuvaiheista nähnyt! Kiitos!

justus said...

Tämä kirjoitus lyö niin sanotusti luun kurkkuun tee-se-itse-historijoitsija Juhani Putkiselle, jonka höpötyksiä jatkosotaan lähtemisen "ehdoista" ja "Venäjä hyökkäsi 06.05 alkaen" ja muita asian vierestä - hokemia saamme lukea internetin keskustelupalstoilta.

Hieman kuitenkin olisin kaivannut tuohon enemmän pohdiskelua niistä syistä, miksi Suomi päätti lähteä Saksan kelkkaan. Pelkkä suur-Suomi ajattelu ja kostonhimo siihen ei ajanut vaan syytä oli myös Neuvostoliiton painostuksessa, se koettiin meillä konkreettisena uhkana itsenäisyydelle.